Suomessa ikäihmisten palvelurakenne on viime vuosina muuttunut merkittävästi. Samaan aikaan palveluihin on tullut uusia käsitteitä ja asumismuotoja, joiden ymmärtäminen voi olla haastavaa niin ikäihmisille kuin heidän läheisilleenkin. Kun toimintakyky heikkenee ja avun tarve kasvaa, oikean palvelun löytäminen ei saisi olla monimutkainen prosessi.
Yhteisöllinen asuminen on yksi merkittävimmistä viime vuosina käyttöön otetuista ikäihmisten asumismuodoista. Se tuli osaksi sosiaalihuoltolain mukaista palvelujärjestelmää hyvinvointialueiden käynnistyessä vuonna 2023. Tarkoituksena on tarjota turvallista, esteetöntä asumista sekä mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen. Ajatus on hyvä, sillä yksinäisyys on monelle ikääntyneelle suuri haaste.
Käytännössä yhteisöllinen asuminen herättää kuitenkin paljon kysymyksiä. Yksi niistä liittyy kustannuksiin. Harva tietää etukäteen, mitä asuminen todella maksaa. Vuokran lisäksi asukas joutuu maksamaan tarvitsemansa palvelut, kuten hoivan, ateriat, siivouksen, pyykkihuollon ja turvapalvelut. Lopullinen summa määräytyy palveluntarpeen ja tulojen perusteella, mikä tekee kustannuksista vaikeasti ennakoitavia.
Hyvinvointialueet voivat järjestää palvelut itse, hankkia ne ostopalveluina tai tarjota palveluseteleitä. Tämä tuo joustavuutta, mutta samalla se lisää alueellisia eroja. Ikäihmisen mahdollisuudet saada tarvitsemiaan palveluita eivät saisi riippua asuinpaikasta. Yhdenvertaisuus on perusoikeus myös vanhuspalveluissa.
Yhteisöllistä asumista pidetään hyvinvointialueiden näkökulmasta kustannustehokkaana ratkaisuna, koska sitä ei säädellä yhtä tiukasti kuin ympärivuorokautista palveluasumista. Samalla on kuitenkin syytä kysyä, vastaako asumismuoto kaikkien asukkaiden todellisia tarpeita. Jos toimintakyky on merkittävästi heikentynyt ja avun tarve jatkuvaa, riittääkö yhteisöllinen asuminen turvaamaan arjen ja turvallisuuden?
Kymenlaakson hyvinvointialueella yhteisöllisen asumisen paikkoja lisätään, mutta samalla ympärivuorokautisen palveluasumisen paikoista on pulaa. Tämä herättää huolta sekä ikäihmisissä että heidän läheisissään. Kun raskaamman hoivan tarve kasvaa, palveluun pitäisi päästä silloin, kun sitä tarvitaan, eikä vasta kuukausien odottelun jälkeen. Mielellään läheltä omaisia.
Monen eläkeläisen tulot eivät nykyisellään riitä kattamaan kasvavia asumis- ja hoivakustannuksia. Toimintakyvyn heikentyessä myös palveluiden tarve lisääntyy, mikä kasvattaa kustannuksia entisestään. Taloudelliset realiteetit ovat tärkeitä, mutta niiden ei pitäisi ohjata ratkaisuja enemmän kuin ihmisten todellinen hoivan tarve.
Ikäihmisten palveluita tulee kehittää ensisijaisesti heidän hyvinvointinsa, turvallisuutensa ja ihmisarvoisen elämänsä näkökulmasta. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus saada oikea-aikaista ja tarpeitaan vastaavaa hoivaa riippumatta asuinpaikastaan tai taloudellisesta tilanteestaan. Hoivapalveluiden karusellissa ei saa unohtua kaikkein tärkein asia: ihminen palvelun takana.
Nina Brask
SDP eduskuntavaaliehdokas
Kotka